Taloudellisesta laskelmoinnista

Sain kommentteihin hyvän kysymyksen koskien tuota Kioto-laskuria oikeassa reunassa:

Kun sanotaan, että "on maksanut maailmalle niin ja niin paljon", onko tuo raha sinusta hävinnyt tyhjään? Eikö raha käytetä johonkin, jolloin jokin taho *saa* ne rahat?

Kysymys on mielestäni varsin aiheellinen ja se liittyy syvällisellä tavalla talouden rakenteiden ymmärtämiseen.

Ensinnäkin on sanottava, että tuo laskurihan on melko provokatiivinen. Arviot lämpötilamuutoksista ja hinnoista ovat luultavasti hatusta vedettyjä, mutta vielä olennaisempaa on, että kustannusten mittaaminen rahassa ei itsessään kerro juuri mitään. Raha ei tosiaankaan katoa minnekään, se vain vaihtaa omistajaa.

Olennaista on se, mitä muuta samalla rahasummalla oltaisiin voitu tehdä eli vaihtoehtoiskustannukset. Tässä tapauksessa valtio ohjaa satoja miljardeja dollareita sijoituksiin, jotka eivät tuota mitään. Tämä puolestaan synnyttää markkinoita tuotannolle, joka on verrattavissa kuopan kaivamiseen ja sen uudelleentäyttämiseen.

Näin ollen tuotantoresursseja (työvoima, aika, raaka-aineet, tuotantovälineet ja raha) käytetään massiivisessa mittakaavassa turhuuteen, kun ilman valtion sääntelyä vastaava aika, raha, raaka-aineet, tuotantovälineet ja työvoima oltaisiin voitu käyttää johonkin, mikä tuottaa hyvinvointia.

Kaikissa investoinneissa raha vaihtaa omistajaa. Tärkeää onkin se, että vaihdanta hyödyttäisi vaihdannan molempia osapuolia, jolloinka voidaan puhua hyvinvointia lisäävästä kaupasta.

Samaan ongelmaan törmätään, kun valtio tekee massiivisia investointeja "elvyttääkseen" työllisyystilannetta. Mikäli investoinnille ei ole kysyntää vapaaehtoisen vaihdannan piirissä (markkinoilla), niin se on pois hyvinvointia lisäävästä toiminnasta. Ainoa mahdollinen tapa mitata vaihtoehtoiskustannuksia on se, tuottaako investointi voittoa vai tappiota.

Tappiollinen investointi on tappiollinen siksi, että ihmiset katsovat rahoilleen olevan parempaa käyttöä. Tätä mittaria voidaan kuitenkin käyttää hyväksi vain vapaaehtoisessa vaihdannassa, sillä vain vapaaehtoisessa vaihtokaupassa molemmat osapuolet kokevat hyötyneensä -- muutenhan vaihtokauppaa ei tapahdu.

Koska hyöty (utiliteetti) on subjektiivinen käsite, sitä ei mikään ulkopuolinen suunnittelukomitea (moralisti, sosialisti tai muu besserwisser) pysty mitenkään mittaamaan eikä arvostelemaan.

Vastaavasti ei-vapaaehtoisessa vaihdannassa investointien tuottavuuden mittaaminen on mahdotonta.